sunnuntai, lokakuuta 21, 2007

Riehuva toipilas

Freki kävi sitten viime torstaina leikattavana. Sitä ennen Freki sai kuninkaallista kohtelua, meheviä puruluita ja oikein oma hovilaulajakin.



Itse operaation jälkeen kotiin laskeutui avaruusmopsi, joka ei oikein millään meinannut alkaa heräilemään horroksestaan.



Innokas ja huolestunut hoituri pikkusisko joutui vielä tarkkailemaan aidan takaa.



Uni vaan olis maistunut kovasti.



Heräämiseen vaadittiin vain oikeat otteet, avaruuspanta piti ottaa päästä, niin jo alkoi simmut aukeamaan.



Sit kun vielä päästettiin Siukku tökkimään kuonolla naamaan, niin heräsi mopsi viimeistään unilta.



Yöksi kokeiltiin kans laittaa varmuudeksi kauluria, mut siitä seuras vaan sängyn vieressä surkeana tuijottava jähmettynyt mopsipatsas, joten kaulurista luovuttiin ja pärjättiin ihan hyvin ilmankin. Freki oli ennallaan oikeastaan jo samana iltana, nyt on vaan pitänyt vähän rajoittaa kaverusten painimista, ettei tikit poksahtele pitkin seiniä.

sunnuntai, lokakuuta 14, 2007

Vierailu Raparperilässä

Tänään oli siukulla suuri ja jännittävä päivä, ensimmäinen vierailu Raparperilään! Siukkukin pääsi näkemään minkälaisessa paikassa Frekejä kasvaa, ja olihan niitä siellä, Gööttien kera tietty.

On niillä tarkka hajuaisti, jos toi jonon viimeinen vielä mut haistaa, Siukku mietti. Aluksi taisi vähän jännittää.



Kuningatar-äiti Plättäkin kävi tsekkaamassa poikansa uuden "siskon". Taisi kelvata.



Sit mentiin vähän "kuka kiipeilemään" niin alkoi tunnelma rentoutua. Siukun soolosuoritus.



Sit hieman kokeneempaa ja vaikeusasteeltaan haastavampaa suoritusta.



Kävyllä ja Siukulla synkkas aika mainiosti, tässä Siukku osoittaa hellyyttä.



Sit seurasi yleistä juoksentelua ja rallaamista.













Lyhyet jalat on joskus tosi näppärät.



Käpy käytti Siukkua ponnistuslankkuna pituushypyssä.





Välillä piti ihan käyttää pelisilmää...



... ettei joutuis tällaisiin tilanteisiin.



Sit Freki innostui Kävyn korvista, vähän liikaakin. Kuten Hanna osuvasti sanoi, täs juhlittiin samalla Frekin palleja, joista herra luopuu ensi viikolla.



Sit vielä Siukun osoitus siitä, et joskus sitä vaan keulii, vaikkei mopo oiskaan.



Kotona onkin sitten vedelty sikeitä ihan kunnolla. Oli hienoa, et Frekin kantakodinlauma otti Siukunkin vastaan näin hienosti, et ei varmasti jäänyt Siukuran viimeiseks visiitiks. Tää oli muuten samalla muutoinkin juhlapäivitys, Frekin blogin sadas tarinatuokio!

torstaina, lokakuuta 04, 2007

Lopultakin päivitys!

Päivitykset ovat jääneet vähiin näiden kahden pistäessä arkeen vauhtia ja tapahtumia. On käyty Siukun ekoilla rokotuksilla, joka sujui ilman vinkunoita namin viedessä huomion. On hurmattu koko naapurusto yhteistuumin ja aikaansaatu monia ihastuneita huudahduksia... Mutta tässäpä muutama esimerkki muista viime aikojen touhuista.

Freki ja Siukku ovat aloittaneet uuden harrastuksen - lentotunnit. Tässä Siukun lyhyemmin jaloin ponnistettu lentonäyte...



ja Frekin enemmän treenattu nappisuoritus.



Siukun saadessa omaa huomiota ja syliaikaa, on Freki purkanut huoliaan ystävälleen Ikea-rotalle.



Molempien yhteiseksi herkuksi on muodostunut housujen vyötärönauhat. Onneksi niistä riittää molemmille ihan samoistakin pöksyistä.



Ihan viime päivinä Siukku on löytänyt myös pehmeän, hoivaavan puolensa. Tässä ruokailun jälkeen putsataan Frekin posket ja lopuksi nuollaan kitalakikin oikein sisäpuolelta.



Mutta ei Siukku mikään pehmo ole. Kyllä täällä on Freki terävillä pennunhampailla maisteltu ja kuritettu ihan urakalla.



Ja tietysti painittu.



Kaikelle on aikansa, joten auringon pilkahtaessa esiin, Siukku heittäytyi aurinkokylpyyn köllöttelemään.



Mutta jotta ei muodostuisi vääränlaista kuvaa, ei maailma pyöri täällä ihan Siukun mielen mukaan...



luiden suhteen Freki nimittäin kyllä pitää puolensa. Siukun mielestä se on huutava vääryys.



Mutta melkoisen erottomattomat kaverukset näistä kahdesta on tullut.



Ja söpöilyssä ovat molemmat aivan mestareita.



Yhteisten lepo- ja touhuhetkien lomassa Freki on joutunut toteamaan yhden suuren yllätyksen....



kyllä se vaan on Siukku, joka useammin käy Frekin korvaan tuhisemassa kuin päinvastoin. Ja Freki nyt sentään on korvatuhina-mestari.