Urhea pakettitassu
Frekiä jo jonkun aikaa vaivannutta jalanaristamista tutkittiin sitten eilen parinkin lääkärin voimin. Freki kesti urheasti nukuttamiset, röntgenit ja vielä siihen päälle ortopedin jalanvääntelyt ja paketoimiset.
Tuloksena tästä kaikesta on, että yhden varpaannivelen sivusta on jossain vaiheessa irronnut pienen pieni jänteenpää. Niin pientä mutteria ei kuulemma olekaan että sen voisi leikkaamalla kiinnittää takaisin, joten Freki selvinnee pitämällä tassussa tukipakettia lähemmäs kuukauden verran. Mutta valoisana puolena on, että kuvien perusteella lonkat ja jo aiemmin tutkitut polvet ovat oikein mainiossa kunnossa. Eli pian päässee moporalli jatkumaan entistä kovempana.
Frekihän on pieni mopsi-Houdini, aiemmin bravuurina oli koiran turvavyövaljaista irrottautuminen alle viiden minuutin, nyt uutena taidonnäytteenä tuli ortopedin laittaman paketin irroittaminen tassusta alta kolmen minuutin. Ja sen piti kestää kolme päivää...
Tässä Frekin sisäsukkamuotia:
Ulos pääsee sentään tyylikkään mustan töppösen kanssa, ettei muut pojat ala huudella punaisesta:
Freki osaa myös ottaa rauhallisesti... Muutaman minuutin päivästä juuri ennen nukahtamista:

1 Comments:
Frekille pikaista paranemist! Aika kovaa se on menny kyl tollee puolikuntosenaki ;)
Lähetä kommentti
<< Home