lauantaina, toukokuuta 27, 2006

Melkoinen puhelu

Tänään aamulla puhelin otti ja pirahti... Syke alkoi nousta, kun kännykkä vilkutti soittajaksi suosikkikenneliämme.

Reilu kuukausi sitten soittelimme muutamille kasvattajille ja kyselimme pentuja. Pari näistä oli erityisesti mieleemme ja pääsimmekin listalle jonottamaan seuraavia pentuja. Toiveissamme oli fawn-pentu, sukupuolella ei ollut erityistä väliä, mutta kasvattajien kanssa puhuessa poika-mopsi alkoi tuntua meidän vaihtoehdolta. Odottavien aika oli pitkä, mutta lasketut ajat koittivat lopulta.

Palatkaamme siis puhelinsoittoon. Meille oli kuulemma syntynyt poika. Hetkinen meni ennen kuin mopsivanhemmuus iski tajuntaan. Hihkumisen ja hypähtelyn lomassa kuultiin, että oli syntynyt neljä pentua ja yksi niistä tosiaan olisi meille. Loppupäivä leijailtiinkin auvoisasti.

Kauppareissulla ei löytynyt siinä mielentilassa Prisman kokoisesta kaupasta jauhelihaa ja varmaan ensimmäistä kertaa seistiin juustotiskillä näkemättä juustoja lainkaan. Löydettiin sentään sujuvasti herkku mansikkawienerit juhlistamaan Plättää ja pentuetta.