Kade mäyräkoiralle

Nea harjoitteli tänään omalla mäyräkoirallaan tottelaivaisuutta ja hieman hurkia temppujakin. Palkkioksi koiralle tuli runsaalla syötöllä luita, totta kai.



"Luita!" Frekikin silleen omalla kainolla tavallaan innostui ajatuksesta.



Siukkukin oli mukana, jos kerran luita saisi. Mut ei sentään mitään kerjäämistä tällä helteellä.



Nea anteliaasti antoi Frekillekin reilut satsit luita. Minkäs sille voi, että ne nyt sattui olemaan näkymättömiä ja ilmeisesti myös mauttomia...



"Ei juma, tää oli nyt varmaan sellainen luupyramidihuijaus pahimmillaan." totesi freki.



"Hetkinen, toi tyyppihän sai kuitenkin jotain ja paljon... Kelpaahan se maha luita äynnä siinä häntää ketkuttaa."



"Kukaan ei nää, mä vähän vaan maistan et mitä makua ne oli..."



"Happamia, happamia... Nyt on helteellä sitten kuuppa pehmennyt, menin nuolemaan mäyriksen ähteriä luunhimoissa. Loppu ilta menee kieltä hangatessa puhtaaksi."




"Voi juma, mikä donitsipää. Aina saa hävetä. Onneks se kerkes ensin."