Pesän rakennusta edelleen
Freki koetti rakentaa itselleen sopivaa pesää erilaisilla tyynyviritelmillä, joita ohimennen onnistui vauvalta lainaamaan...
mutta jotenkin ne eivät vaan tuntuneet omilta.
Koska harva asia tässä maailmassa on kurjempaa katsottavaa kuin onneton mopsi, meidän täytyi suunnata huonekalukauppaan etsimään perheen esikoiselle sopivaa omaa paikkaa. Koska kauppiaat ovat tylsiä, ei mopsit pääse itse kauppaan testailemaan, mutta onneksi Freki kelpuutti ostetun nojatuolin. Otettiin niitä sitten kaksin kappalein, jotta voi herra sitten valita sen nurkan, mihin päivän energiat paremmin sopii feng shuin oppien mukaan.
Nyt Freki pääsee siis omaan ylhäiseen rauhaansa Siukun teräviltä hampailta. Sopu ja onni on palannut kotiin. Tai sitten ei. Siukun mielestä tämä oli ihan törkee veto. Uriseva vääryys.
"Siis ihan totta. Miten näillä jaloilla tonne kivutaan? Rakennatte portaat tai jotain..."
Huhhuh, corgin tummien silmien vaativuus on aika kova pala sekin kestettäväksi.
Koska portaat nyt ei vaan mitenkään sovi olkkarin sisustukseen, Siukku heittäytyi murjottamaan ja tuijottamaan Frekiä nojatuolissaan teräviä hampaitaan maiskutellen. Ja toki täytyi käydä kokeilemassa Frekiltä vapautunut tyynykasa.
Onneksi illalla jo oma koppa kelpasi taas.
Ensi viikolla olisi edessä pitkästä aikaa Raparperi-reissu, kun muu perhe suuntaa reissuun ulkomaille asti. Ralleja onkin kaivattu jo kovasti ja Freki taitaa jo nähdä unia, että pääsee pussaamaan äiti-raparperia saparo seoten.